KAPTEENIN PALUU – MESTARUUS STADIIN

Ville Peltosen paluusta HIFK:hon oli huhuiltu jo edelliskeväänä, mutta nyt se viimeinkin tapahtui. Peruskivi kapteenin paluulle oli muurattu reilut kaksi vuotta aiemmin, kun tuolloin NHL:ssä pelannut Peltonen ja urheilujohtaja Tom Nybondas tapasivat katseilta piilossa New Yorkissa. Paluu Stadiin viivästyi, kun Peltonen pelasi yhden kauden KHL:ssä.

Kari Jalosen projektin kolmas kausi käynnistyi ja joukkue sai riveihinsä parhaan mahdollisen kipparin. Peltosen lisäksi uusia pelaajia olivat ykkösveskari Juuso Riksman sekä puolustajat Mikko Kousa ja Ari Vallin. Kesken kauden joukkueeseen liittyivät hyökkääjät Jeff Hamilton ja Hannes Hyvönen, sekä puolustaja Tommi Kovanen. Hamiltonin kausi jäi kesken helmikuussa loukkaantumisen takia, Hyvönen palasi kymmenen ottelun jälkeen Ruotsiin ja kolmikosta vain Kovanen pelasi HIFK:ssa kauden loppuun.

SM-liigassa pelattiin ensimmäistä kertaa 60 ottelukierrosta ja HIFK:n runkosarjasijoitus oli kolmas. Kausi oli yhden joukkueen kasvutarina, jossa oli ylä- ja alamäkiä. Vuodenvaihteen tienoille mahtui jopa kuuden ottelun tappioputki, mutta joukkueen pelissä oli koko ajan hyvä perusryminä ja positiivinen fiilis.

Helmikuussa palaset alkoivat lopullisesti loksahdella kohdilleen. Olympiastadionilla pelattu ensimmäinen Talviklassikko Jokereita vastaan oli ottelu, jota koko kaupunki seurasi kynsiä pureskellen. Ja kuin kaikki olisi Stadin puolella etukäteen käsikirjoitettu, ottelun voiton ratkaisi HIFK:lle kaksikko Mikael Granlund–Ville Peltonen.

Talviklassikosta lähtien HIFK:n pelissä oli se viimeinenkin silaus luottamusta omaan pelaamiseen. Tuo itsevarmuus joutui kovimpaan mahdolliseen testiin heti puolivälierissä, kun vastaan tuli Jokerit. Ja taas koko kiekkoa seuraava Helsinki hiljentyi seuraamaan ottelusarjaa, jota voi kuvailla sanalla eeppinen.

Jokerit voitti kaksi ensimmäistä peliä, ja HIFK kaksi seuraavaa. Neljäs osaottelu Pasilassa meni kaikkien ylisanojen tuolle puolen. Lopussa HIFK pelasi pitkän pätkän ilman maalivahti ja Toni Söderholm tasoitti alle puoli minuuttia ennen loppusummeria. Jatkoerässä Kimmo Kuhta teki läpiajosta voittomaalin. Kolmannessa ja neljännessä osaottelussa HIFK pelasi käytännössä veitsi kurkulla, sillä voitolla Jokerit olisi ottanut jo kolmannen kiinnityksensä välieräpaikkaan. HIFK venyi, jaksoi, kesti ja tasoitti ottelusarjan. Mutta viidennessä matsissa Nordiksella tuli jälleen tappio, joten seuraavana päivänä Jokereilla oli ottelupallo kotihallissaan. Kuudes matsi oli samanlainen trilleri kuin Pasilassa aiemmin samalla viikolla nähty neljäs osaottelu. Nytkin mentiin jatkoerään, joskin tällä kertaa viimeisen minuutin tasoitusmaalin teki Jokerit.

HIFK-kannattajien sydämet pysähtyivät jatkoerässä, kun Jukka Hentunen pääsi läpiajoon. Hentunen yritti vetää längistä, mutta Juuso Riksman torjui. Hetkeä myöhemmin vierailtiin toisessa päädyssä ja Juha-Pekka Haataja teki 2–1-voittomaalin. Ratkaisu venyi seitsemänteen otteluun, joka pelattiin Nordiksella. Siinä HIFK teki paikallisvastustajastaan hakkelusta ja eteni välieriin.

Välierissä vastaan tuli Lukko. HIFK sulatteli vielä edellistä ottelusarjaa ja Lukko voitti ensimmäisen osaottelun kolmannessa jatkoerässä. Sen jälkeen raumalaisille ei jätetty palan puolikastakaan. HIFK jyräsi seuraavat neljä ottelua, vaikka flunssavirus kävi visiitillä pukukopissa.

Loppuotteluissa vastustaja oli Espoo Blues, joka oli voittanut aiemmilla kierroksilla Kärpät, runkosarjan kakkoseksi sijoittuneen Ässät ja välierissä JYPin, joka oli runkosarjan ykkönen. Runkosarjassa HIFK oli voittanut Bluesin neljä kertaa viidestä ja se enteili finaalisarjan kulkua. Ensimmäinen osaottelu oli vielä tiukka, mutta HIFK oli niin huikeassa iskussa, että Blues ei oikeasti saanut finaaleissa hippaa. Koko kautta kuvastaa erittäin sopivasti se, että ratkaisevassa neljännessä loppuottelussa kapteeni Ville Peltonen teki hattutempun. Viimeinen kolmesta maalista syntyi tyhjiin ja stadilaiset juhlat alkoivat.

Joukkue oli taitavasti koottu, erinomaisesti valmennettu ja siinä oli valtava määrä sisäistä johtajuutta. HIFK:n tähdet loistivat, ja kaikkein kirkkaimmin silloin, kun tilanne oli kaikkein vaikein. Heidän takanaan monta sankaria jäi otsikoiden ulkopuolelle, mutta jokainen joukkueen pelaaja oli pudotuspeleissä parhaimmillaan, myös ne, jotka nostettiin reservistä kaukaloon kesken pudotuspelien flunssakierteen. Joukkueen tasosta kertoo paljon se, mitä pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi valittu Toni Söderholm sanoi Mikko Kurvisesta, jolle ei paljon tilastomerkintöjä kertynyt: ”On helppoa loistaa tuollaisen miehen pakkiparina”.

Myöhemmin keväällä Suomi voitti Bratislavassa pelatuissa MM-kisoissa kultaa. HIFK:sta joukkueessa pelasivat Mikael Granlund ja NHL:ssä tuolloin pelannut seuran oma kasvatti Tuomo Ruutu.