KIMMO KUHDAN VIIMEINEN KAUSI

Kahdeksan pelaajaa oli keväällä lähtenyt, ja erityisesti sentteriosaston tyhjentyminen aiheutti haasteita joukkueen rakentamisessa. Mikael Granlund oli heittämällä koko sarjan paras ykkössentteri ja suunnilleen samanlaisella hajuraolla seuraaviin Petteri Wirtanen paras kahden suunnan keskushyökkääjä. Granlund aloitti NHL-uransa ja Wirtanen siirtyi KHL:ään.

Joka tapauksessa edessä oli massiivinen jälleenrakennus, mutta sitä vaikeutti entisestään päävalmentaja Petri Matikaisen keskellä kesää tekemä sopimusrikkomus, kun hän häipyi KHL:ään. HIFK ei pestannut päävalmentajaa ulkopuolelta, vaan valmennusvastuuseen nimitettiin Pasi Sormunen ja hänen aisaparikseen Antti Pennanen. Molemmat olivat työskennelleet joukkueen valmennusryhmässä jo edelliskaudella.

Peruskivi oli vankka, kun Ville Peltonen, Toni Söderholm ja Kimmo Kuhta jatkoivat joukkueessa, ja ykkösmaalivahdiksi hankittiin Joni Ortio. Pelaajavahvistukset olivat muutenkin laadukkaita: Bluesista tuli edelliskauden kolme kärkipelaajaa Joakim Eriksson, Ville Varakas ja Roope Talaja. KalPasta hankittiin hyökkääjä Iiro Pakarinen ja Ruotsin Elitserienistä puolustaja Kyle Klubertanz. Kärkisentteriksi kaavailtu Joël Perrault loukkaantui elokuussa ja oli sivussa pitkälle talveen asti, eikä päässyt kunnolla vauhtiin missään vaiheessa.

Ennen kauden alkua ilmassa välkkyi suuri todennäköisyys siitä, että NHL:ssä nähtäisiin jälleen kerran työsulku. Ennen sitä, SM-liigakauden alla pelatussa European Trophyn ottelussa tapahtui kuitenkin jotain, jolla oli vaikutuksia koko liigaan ja erityisesti HIFK:n kauteen. Vieraspelissä Pasilassa Jokerit lähetti ylivoimalla jäälle gooninsa, joka lähti suoraan HIFK:n kapteenin Ville Peltosen kimppuun. Tapaus eteni poliisitutkintaan, ja rikoksesta epäiltiin Jokerien pelaajan lisäksi molempia valmentajia.

SM-liigakausi alkoi valtavalla kohulla ja kierroksia lisäsi NHL:ään julistettu työsulku. HIFK:ssa pelasivat syyskauden aikana NHL-pelaajat Lennart Petrell, Mathieu Perreault, Stéphane Robidas, Patrick O’Sullivan ja Sean Bergenheim. Kaukalossa oli tähtiloistoa, mutta HIFK:n peli ailahteli. Kunnon voittoputkia ei saatu rakennettua ja joukkueen pelaaminen ei kehittynyt juurikaan kauden edetessä. Tammikuun puolivälissä Sormunen ja Pennanen vapautettiin tehtävistään ja päävalmentajaksi nimitettiin Raimo Summanen, joka myöhemmin keväällä teki seuran kanssa jatkosopimuksen kevääseen 2014 saakka. HIFK:n valmennustiimiin liittyi myös Joonas Tanska, joka oli pitkään työskennellyt seurassa juniorivalmentajana eri ikäluokissa.

Samaan aikaan valmennusjohdon vaihtumisen kanssa joukkuetta vahvistettiin. Bluesista saapui hyökkääjä Mika Hannula ja siirtorajan paikkeilla AHL-sentteri Corey Elkins, joka pelasi HIFK:ssa kaikkiaan yli neljä kautta ja 223 runkosarjan ottelua.

Joukkueen pelaaminen piristyi, mutta runkosarjassa sijoitus oli lopulta kahdeksas. Pudotuspelien ensimmäinen kierros SaiPaa vastaan oli kuin kauhuelokuvasta, kun ensimmäisessä osaottelussa Nordiksella tuli tappio ja toinen, Lappeenrannassa pelattu ottelu venyi jatkoerään. Iiro Pakarinen vei maalillaan sarjan kolmanteen peliin ja sen HIFK hoiti tyylillä kotiin. Puolivälierissä Tappara meni jatkoon voitoin 4–1.

Runkosarjan viimeisessä kotiottelussa toistakymmentä vuotta joukkueen kärkihyökkääjiin kuulunut Kimmo Kuhta hyvästeli Nordiksen yleisön. Pudotuspeleihin päättyi hänen pelaajauransa, joka sisälsi Suomen mestaruudet 1998 ja 2011, ja 16 kaudella yhteensä 729 runkosarjaottelua ja 81 matsia pudotuspeleissä. Pelatuissa otteluissa Kuhta on HIFK:n historian toinen, edellään vain Pertti Lehtonen. Tehtyjen maalien tilastossa hän on toinen ja kaikkien aikojen pistepörssissä kolmas (248+231=479).

Marraskuussa HIFK julkisti aloitteensa Helsinkiin rakennettavasta uudesta tapahtuma-areenasta, Helsinki Gardenista.