PELTOSEN VIIMEINEN PELIVUOSI

Keväällä saatiin odotella hetken aikaa Ville Peltosen päätöstä omasta pelaajaurastaan, ja kippari jatkoi pelaamista vielä vuoden ajan. Joukkueen tärkein osa oli siis koossa, mutta edelliskauden jäljiltä joukkueen rakentaminen venyi kevääseen. Loppukeväällä iski vielä muutamia yllättäviä menetyksiä, kun Ilari Melart, Markus Granlund ja ykkösveskariksi hankittu Antti Raanta tekivät NHL-sopimukset.

Lähtijöiden ja tulijoiden listat olivat pitkät. Uusina kärkipään pelaajina joukkueeseen tulivat Juuso Puustinen, Tony Salmelainen ja Matti Kuparinen. Kahden jälkimmäisen kausi oli hyvin epäonninen, Salmelainen joutui lopettamaan pelaajauransa jo syksyllä ja Kuparinen oli pitkälle talveen poissa loukkaantumisen takia. Kolleista liigaan nousseista omista nuorista eniten jalansijaa joukkueessa saivat Mika Partanen, Miihkali Teppo ja Juuso Salmi. Kesken kauden joukkuetta vahvistettiin useaan otteeseen ja loppukautta pidemmäksi aikaa HIFK:hon jäivät Jasse Ikonen ja Teemu Ramstedt. Kauden aikana joukkueessa pelanneista merkkihenkilöistä mainittakoon myös Trevor Gillies.

Kun Raanta lähti Chicagoon, HIFK jäi ilman ykkösveskaria. Sille tontille pestattiin kaksi vuotta aiemmin AHL:n parhaaksi maalivahdiksi valittu Brad Thiessen, mutta hänellä pelit eivät lähteneet sujumaan. Melko puskista joukkueen ykköseksi nousi syksyn aikana Ville Husso, joka pelasi lopulta 41 ottelua torjuntaprosentilla 92,3.

Tulokset ailahtelivat, mutta jatkuvasti nähtiin välähdyksiä siitä, mihin joukkue parhaimmillaan pystyy. Marras-joulukuussa alkoikin sitten tapahtua, kun joukkue voitti kahdeksan ottelua putkeen. Se pätkä nosti sijoitusta sarjataulukossa, mutta joulukuun puolivälistä alkaen palattiin alkukauden vireeseen, jossa voitot ja tappiot seurasivat toisiaan.

Maaliskuun alussa olympiastadionilla pelattiin kolmas Talviklassikko, joka oli HIFK:n ja Jokerien viimeinen kohtaaminen ennen naapurien siirtymistä pelaamaan Venäjän mestaruussarjaa. Ennen Talviklassikkoa Helsingin paikalliskamppailuiden voitoissa tilanne oli 105–105, eli maaliskuun kohtaamisen voittaja saisi pitää Stadin valtiaan arvonimeä niin kauan kuin Venäjällä riittäisi rahaa pyörittää kymmenen miljoonan verran tappiollista jääkiekkotoimintaa per joukkue.

Talviklassikkoa edeltävänä päivänä HIFK vaihtoi päävalmentajaa. Summanen vapautettiin tehtävästään ja Harri Rindell nousi päävalmentajaksi loppukauden sopimuksella. Jännityskerroin oli taivaissa, kun kiekko putosi jäähän olympiastadionilla.

Kummankaan joukkueen kausi ei ollut sujunut hyvin, mutta tässä ottelussa jäällä näkyi valtava tunnelataus. Jokerit meni johtoon toisessa erässä, mutta kolmannen erän puolivälissä HIFK iski. Oscar Eklund ampui 47 minuutin kohdalla kiekon yläriman kautta sisään ja peli oli tasan. Noin minuuttia myöhemmin HIFK:n pelaaja pääsi läpiajoon, ja tilaisuus ei olisi voinut tulla sopivammalle miehelle kuin rankkarispesialisti Juuso Puustiselle. Hän lirutti kylmäverisesti kiekon veskarin längistä maaliin ja HIFK johti 2–1. Pelin loppu oli hurjaa puolustustaistelua ja viimeisenä lukkona elämänsä siihen asti parhaista otteluista pelannut Ville Husso, joka oli kuukautta aikaisemmin täyttänyt 19 vuotta.

HIFK kruunattiin Stadin kingiksi, mutta pelit jatkuivat jo kolme päivää myöhemmin ja tilanne sarjataulukossa oli kiperä. Jäljellä olleista neljästä pelistä irtosi kaksi voittoa, joten HIFK aloitti pudotuspelit ensimmäiseltä kierrokselta Pelicansin vieraana. Henkisesti raskas kausi näkyi joukkueesta, eikä hyökkäyspeli sujunut lainkaan. HIFK hävisi molemmat pelit jatkoerissä ja kausi päättyi jo maaliskuun puolivälissä.

Joukkueen kapteeni Ville Peltonen lopetti pelaajauransa tähän kauteen. Hän pelasi urallaan 23 pelikautta, joista kahdeksan HIFK:ssa. NHL:ssä hän pelasi kolmeen otteeseen San Jose Sharksissa, Nashville Predatorsissa ja Florida Panthersissa. Suomen ja Pohjois-Amerikan lisäksi Peltonen pelasi Ruotsin Frölundassa, Sveitsin Luganossa ja KHL:ää Minskissä. SM-kultaa hän voitti 2011 HIFK:n kapteenina ja 2002 Jokerien riveissä. Sveitsin mestaruuden Peltonen voitti keväällä 2006.

Suomen maajoukkuetta Peltonen palveli vuosina 1993–2012 ja pelasi yhteensä 261 maaottelua. Hän pelasi 13 MM-kisat, neljät olympialaiset ja kahdesti World Cupissa. Peltonen voitti Leijonissa MM-kultaa 1995, -hopeaa neljästi ja MM-pronssia kolme kertaa. Olympialaisissa Peltonen voitti hopeaa 2006 ja pronssia 1994, 1998 ja 2010.

Pelaajauransa jälkeen Peltonen siirtyi työskentelemään HIFK:n valmennuspäällikkönä.

Kauden jälkeen Iiro Pakarinen teki NHL-sopimuksen Edmonton Oilersin kanssa.