Kausi 1979–1980: Neljäs mestaruus ja Hagmanin piste-ennätys

HIFK voitti ensimmäisen SM-liigakultansa ja neljännen Suomen mestaruutensa yhdellä kaikkien aikojen parhaista kokoonpanoista. Joukkueen iskukyvystä saatiin näyttöä jo ennen kauden alkua, kun HIFK antoi harjoitusottelussa kyytiä Jokereille maalein 11–3. Sarja-avaus oli HIFK:lle kuitenkin tyly, kun edelliskaudella karsintojen kautta sarjapaikkansa säilyttänyt Kärpät kellisti HIFK:n helposti jäänpintaan numeroin 6–3. Se oli vain alkukauden kompastelua, sillä sen jälkeen HIFK latasi historian lehdille tilaston, joka hakee vertaistaan: HIFK ei hävinnyt seuraavista 16 ottelustaan ainuttakaan. Se voitti 13 ottelua ja pelasi kolme tasan. Tämän jakson maalierokin oli huima 123–53. HIFK:lle tyypillistä oli sekin, ettei tähän 16 ottelun jaksoon mahtunut yhtään nollapeliä. Tuolloin oli käytössä kolmen Matin sanonta, että ”kun Hagman pelaa 5–5, Forss 0–0 ja Murto 1–0, niin HIFK voittaa 6–5”. Tuohon aikaan jääkiekko oli ennen kaikkea maalitekokilpailu, mutta HIFK:n tilasto oli siihenkin nähden huima: joukkue teki keskimäärin 6,6 maalia ottelussa.

HIFK:n tukipilari oli kauden alussa vahvistettu puolustus. Aiemmilla kausilla joukkueen heikkoutena pidetty pakkikalusto sai kaipaamaansa apua Kanadasta, kun HIFK:n pelipaidan puki ylleen herra nimeltään Frank Neal. Piskuinen Neal muodosti yhdessä Hexi Riihirannan kanssa punanuttujen pakkilinjojen tehokaksikon. Uusi valmentaja Jorma Rikala sai myös hyökkäykseen niin toimivaksi, että HIFK jyräsi vahvasti läpi koko kauden. Hyökkäykseen löytyi heti kauden alussa toimivat ketjut, ja erityisesti ykkösvitja oli todella tuhoisa. Maan parhaan pelintekijän Matti Hagmanin laidoilla viilettivät valon nopeudella kiitänyt armoitettu maalitykki Esa Peltonen ja toisella laidalla karhumainen Tommi Salmelainen. Kakkosnyrkkikin oli nimekäs ja tehokas. Matti Murron laidoilla maaliverkkoja venyttivät Hannu Kapanen ja Harri Linnonmaa. Kolmosketju eli eniten kauden aikana. Matti Forssin vierellä pelasivat muun muassa Ilkka Sinisalo, Ari Lähteenmäki ja Arto Sirviö.

HIFK hioi kultakuntoaan todella erikoisella tavalla. Lake Placidin olympiatauolla joukkue matkusti Dubaihin, jossa joukkue pelasi kaksi ryhmän sisäistä peliä. Helsingin Sanomien mukaan joukkueen keskinäisissä peleissä ”Matti Hagmanin luotsaama Cola-joukkue oli terävämpi kuin Matti Murron kivennäisvesiryhmä”. Matkalta tarttui mukaan joukkuehengen lisäksi uusi "sotahuuto", jonka joukkue kajautti otteluiden alussa. "Habatshii"-huudon taustoista kaikki asianosaiset ovat pitäneet visusti suunsa kiinni. Kyseessä onkin yksi HIFK:n historian tarkimmin varjelluista salaisuuksista.

HIFK sijoittui runkosarjassa toiseksi TPS:n jälkeen. Pudotuspeleissä kaatui ensin Kärpät voitoin 3–1, ja finaalisarjassa vastaan tuli Ässät.

Tämä finaalisarja muistetaan erityisesti sen viimeisestä ottelusta, jossa HIFK varmisti mestaruuden suoraan kolmessa ottelussa. HIFK johti toisessa erässä ottelua jo 5–3, mutta Ässät tuli kolmannessa erässä tasoihin. Sitten Ässien supertähti Veli-Pekka Ketola sai pelirangaistuksen käytöksestä. Tuomio meni silloisten sääntöjen mukaan, joskin se aiheutti paljon hampaiden kiristelyä. 6–5-voittomaali tuli makealla tavalla. Puolustaja Seppo Pakola lähti viimeisillä sekunneilla karvaamaan aggressiivisesti vastustajan päätyyn ja sai Ässien pelaajan menettämään kiekon. Ilkka Sinisalo antoi kulmasta nopean syötön Ari Lähteenmäelle B-pisteiden väliin ja "Allu" ampui kiekon maaliin vain kuusi sekuntia ennen päätösvihellystä. Mestaruusjuhlat Nordiksella alkoivat.

Matti Hagman teki tällä kaudella oman yhden kauden piste-ennätyksensä 37+50=87. Pisteet syntyivät 35 ottelussa, eli Hagmanin pistekeskiarvo oli 2,49 pistettä ottelussa. Tämä oli SM-liigan yhden kauden piste-ennätys, jonka rikkoi Kari Jalonen (29+64=93) kaudella 1986–87.