PALUU LUONNONJÄILLE

Vaikka paluu korkeimmalle sarjatasolle olikin tapahtunut välittömästi, ei kausi 1964-65 tuonut mukanaan paikkaa auringossa. Helsingin Jäähallin rakennustyöt olivat alkamassa ja koska sen sijainti tulisi olemaan Jäästadionin paikalla, joutui HIFK etsimään uuden pelipaikan.

Sellainen löytyikin Mäkelänkadun varrelta Velodromilta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut tekojääkenttä, vaan nyt palattiin luonnonjäiden armoille. Tämä tarkoitti, että HIFK kävi jopa Lahdessa harjoittelemassa myöhäisillä jäävuoroilla (klo 22) ennen kuin Stadiin tuli talvi.

Jäästadion suljettiin 1.12.1964 ja HIFK ehti pelata siellä kaksi ottelua ennen evakkoretkeä. Viimeisen maalin Jäästadionilla teki HIFK:n Esko Kaonpää 26.11.1964.

Kauden erikoisuuksiin kuului mm. se, että HIFK pelasi yhden kotiottelun Turun Kupittaalla Stadin surkean jäätilanteen vuoksi.

Sarjapaikka oli työn ja tuskan takana, mutta se varmistettiin kuitenkin kauden kolmanneksi viimeisessä ottelussa 2-0 voitolla Tapparasta.

Pelaaja-valmentaja Gerald Sullivan oli HIFK:n paras pelaaja voittaen myös koko sarjan pistepörssin tehoin 20+5=25. HIFK:n pelaajista Pentti ”Linkku” Lindegren valittiin ainoana helsinkiläisenä pelaajana maajoukkueeseen Tampereen MM-kisoihin keväällä 1965.