VELOLTA PIRKKOLAAN JA SUOMEN SARJAAN

HIFK valmistautui kauteen tekemällä loppukesällä pitkän kiertueen Keski-Eurooppaan. Bussilla matkattiin kesähelteillä halki Euroopan ja kohdattiin paikallisia kiekkojoukkueita.

Sarjakausi aloitettiin Pirkkolan tekojääradalla, joka valmistui sopivasti kauden 1965-66 alkuun. Avausottelussa 6.11. oli paikalla silloinen HIFK:n yleisöennätys (4265), kun vastassa oli Tampereen Ilves. Ottelu päättyi lupauksia herättäen tasan 2-2.

Vahvan avausottelun jälkeen HIFK:n peli kuitenkin ailahteli. Edes vakuuttava voitto marraskuun lopussa Kärpistä (7-0) ei saanut medialta kiitosta, niin kuin ei kotiyleisökään. HS:n otteluraportin mukaan ”henkisesti alikehittyneitä” katsojia kiinnosti enemmän tuomarit kuin pelin hienoudet. ”Huonot tuomiot” palkittiin heittämällä lumimöykkyjä tuomareiden niskaan. HIFK:n peliä arvosteltiin taas ”harvinaisen köyhäksi”. Köyhää tai ei, niin tappiot seurasivat toisiaan huipentuen noloon 0-13-tappioon toisella kierroksella Ilvekselle.

SM-sarjaa oli taas muutettu siten, että palattiin kahteen kuuden joukkueen lohkoon. HIFK:n kohtaloksi tuli jäädä alempaan jatkosarjaan, joka ei sujunut yhtään paremmin kuin alkusarja. Lopputulemana oli Göran Stubbin johtamalle joukkueelle toistamiseen sarjapaikan menetys ja putoaminen Suomen Sarjaan. Sen seurauksena Stubb siirrettiin pois tehtävistään, mutta hän palasi joukkueen manageriksi seuraavana syksynä.

Tuleva HIFK-legenda Matti Murto debytoi edustusjoukkueessa vain 17-vuotiaana. ”Murtsi” pelasi ensimmäisellä kaudellaan 17 ottelua numerolla #17 ja hän edusti seuraa 17 pääsarjakauden ajan. Syystäkin numero 17 on vedetty Nordiksen kattoon.

Eskot Rekomaa ja Kaonpää olivat parhaat pistemiehet, kanadalaisen Jack Mathesonin oltua joukkueen jäähykuningas 28 jäähyminuutillaan.