LUOKKARETKELTÄ VAUHTIA

Pettymykseen päättyneen kevään jälkeen joukkueessa vaihtui puolenkymmentä pelaajaa. Hyökkäyspäähän saatiin kovia vahvistuksia, kun joukkueeseen liittyivät Liigan kolmen vuoden takainen maalikuningas Julius Nättinen ja Ruotsista alkusyksyllä siirtynyt oma kasvatti Kristian Vesalainen. Puolustusta saapuivat vahvistamaan paluumuuttaja Ilari Melart ja juniorina HIFK:ssa pelannut Otso Rantakari. Ykkösmaalivahdiksi hankittiin sekä Oulussa että Tapparassa menestynyt Tomi Karhunen. Kesken kauden joukkueeseen liittyivät Vesalaisen lisäksi puolustajat Victor Berglund, Eddie Larsson ja norjalainen Christian Kåsastul.

Kauden alku ei mennyt aivan tuubiin. Karhunen loukkaantui saman tien ja oli pitkään sivussa. Ykkösmaalivahdiksi nousi Roope Taponen. Syys-lokakuussa pelatuista 17 ottelusta HIFK voitti vain kuusi. Marraskuu oli parempi, mutta joulua kohti tuloskunto hyytyi jälleen.

Vuodenvaihteessa HIFK pääsi osallistumaan legendaariseen Spengler Cupiin Sveitsissä. Pelit eivät sujuneet sen kummemmin, mutta reissu oli erinomainen joukkuehengen kohottaja ja turnauksen jälkeen HIFK palasi liigakaukaloon aivan eri meiningillä kuin mitä syksyllä oli nähty. Joukkue ei jäänyt yli kuukauteen ilman pisteitä yhdessäkään pelissä ja alkoi kavuta kohti ylempää keskikastia. Kuudes sija varmistui runkosarjan viimeisellä kierroksella, kun Kärpät muni kotipelinsä Jukureita vastaan.

Joukkue oli nousukuntoinen, ja se näkyi puolivälierissä. Lukko ei ehtinyt kissaa sanoa, kun voitot olivat stadilaisille 3–0. Seuraavat kaksi peliä voitti Lukko ja kuudeskin ottelu oli mennä raumalaisille, mutta lopussa HIFK napautti kaksi maalia ja jatkoerässä Otto Paajanen teki välieräpaikan ratkaisseen voittomaalin.

Välierissä vastaan tuli runkosarjassa 39 peliä voittanut Tappara, joka oli jo ennen kauden alkua selkein mestarisuosikki. Lisäksi HIFK:lla oli loukkaantumisten ja sairastumisten takia poissa puolenkymmentä vakiokokoonpanon pelaajaa. Kunnon taistelua finaalipaikasta ei tullut ja Tappara eteni jatkoon voitoin 4–1.